Se, että päästää kotinsa, yleisesti ottaen siistinä ihmisenä, johonkin "kuntoon" on aika verrattavissa itseensä.

Tähän on hyvä herätä.

-Angela

Provinssi rock, juhannus,  keikat, kuppilan kemut ja kaikkea. Viikon parin erakko yksinään mollivoittoisen musiikin tahdittamana vuonon rannalle suoraan henkireikään ja sielu kiittäisi meikää! Miten on kiire ja silti tylsää ja liian vähän tekemistä. merkillistä. Miten kaipaa elämää hiljaisina syysiltoina ja kesällä tuntuu kadonneensa kaiken melskeen sekaan ja kadottavansa arvostuksen henkistä ylämäkeä kohtaan. Kyllä sen ymmärtää niitä maailman ympäri ääntänsä ja soitantaa tai muun ihmisen roolissa olemisen esittämistä tekeviä ihmisiä josta useammin kuin tarpeeksi muokkautuu ihmisraunioita kemikaaleineen. Kaiken keskellä häviää ja turtuu kaikkeen ja taas kun ottaa tauon kaikesta ja viettää hetken pelkän oman itsensä kanssa tuntuu että koko elämä valuu sormien lävitse. Ei se elämä ole lyhyt vaan nuoruus. Sitä se teettää.

Olipa kerran ja he elivät elämänsä onnellisena loppuun asti. no tarinat on tarinoita. Itse jakomielisenä ateistina ja satunnaisina päivinä kerran kuuhun kahteen jumalan pelossa pohtivana en usko horoskooppeihin kuten eivät muutkaan mutta aina iskee hetkiä kun niihin haluaisi uskoa. Niin kuin kaikkiin ennustuksiin. Kuinka helppoa ois saada tietää tekemisiensä seuraus ja kannattavuus. Vaikkakin Ihmisen erottaa eläimestä ennakointi kyky tai ainakin joidenkin kohdalla. Tai siis ei mulla muuta avauduttavaa oo ku pomppulinnani uskovaisen ja ateistin välillä. Toki yhdeksän kymmenestä sanoisi että miksi kelaa ees tollasia mutta kun se pää vain vilistää…

tässä päivän aiheet tällä erää. 8 päivää aikaa lento Frankfurt ja määränpää määrittämätön. Jospa löytäisin itseni jo Euroopan mukulakivikaduilta.

J

Tänään on tapahtunut paljon, mutta aikaa ei oo paljon, joten lyhyesti.

Ollaan tyttöin Angelan kanssa lähössä töihin. On ne kemut, joista epäilemättä tulee ihan hirveä fiasko. Meidän toimitusjohtaja on organisoinut yhden päivän aikana mukamas "kaiken kasaan ja kuntoon" Voi pojat jännittää mennä viideltä töihin todistamaan kaaosta. Onneks ollaan niin saamarin hyviä mimmejä, ettei väenpaljoutta ja kiirettä tarvi stressata ollenkaan ja tauolle+röökillekkin pääsee melkein millon vaan. Niiiiin näppärää.

Ooh! Pakko mainita! Mä tilasin eilen kaikki Särö-lehdet himaan. Mahtavaa. Jännittää. Ahmin ne välittömästi kun postiluukusta tipahtavat. Sain ekan Säröni yhdeltä asiakkaalta kun olin töissä ja löysin hänen kadonneen takkinsa. Vihdoin ja viimein sain koko sarjan tilattua loppuun. http://sarolehti.net/

Heräsin myös tajuamaan vihdoin ja viimein sen, että kuinka hemmetin manipuloiva oon, kun Angelalle neuvoin miten voi tulla tunnin myöhemmin töihin, jos vaan osaa esittää asian oikein. Hirveetä. Päätin lopettaa ton tollasen, koska eihän kukaan vittu sellasta jaksa ottaa vastaan.

Plussana oli eilen tapahtunut läheltä piti-tilanne. Auto ajaa puol metrii mun vierestä seinään. Ainoo asia mitä kerkesin nähdä oli kuski nyrkit tönkköinä ojossa, jonka jälkeen pullistu rintakehä näkyviin, jota seuraa välitön pamaus seinään. Vauhtia oli. Mun kaveri soitti hälytyskeskukseen ja joutu venaamaan puhelinjonossa kakskyt minuuttia. Onneks paikalla sattu olemaan kaks lähihoitajaa (siiderillä), jotka sai sit tän seinään ajaneen isänmaan toivon rauhotettua viinakrampistaan. Joo, ei ollu ihan perinteinen sairaskohtaus kuulemma, näin meille ambulanssikuskit myöhemmin päivällä anto ymmärtää. Mun kohdalla kaikki oli kiinni jostain vitun puolesta metristä. Itsestään riippumaton tapahtuma. Ei mitään vauhdin hidastajia siinä mun ja auton välissä. Pitää muistaa elää.

V

Koska mun käpyrauhasen melatoniinin tuotannossa on selvästi jotakin vialla, niin päädyin sitten päivittelemään päivän kuulumisia. Eilisen siis, jos nyt tarkkoja ollaan.

Mullapa ei ole oikeastaan mitään erikoista kerrottavaakaan, koska mun päivä kului lähinnä töissä (joka kaiken kaikkiaan oli turha, pitkä ja v-mäinen). Jokatapauksessa mulla taitaa olla enemmän kerrottavaa siitä, mitä mun olisi pitänyt tehdä ennen töitä. Viitaten käpyrauhaseni vajavaiseen toimintaan, nousin sängystä aivan liian myöhään, jotta olisin ehtinyt tekemään yhtään mitään. Kyse siis ei ollut laiskuudesta tai aikaansaamattomuudesta. Syytökset voi siis jättää kertaan, kun siihen on aihetta.

Ennen töitä nautittiin Vilman ja Katjan kanssa mielettömästä kelistä työpaika(mme)n terassilla. Siis ihan oikeasti meillä on muutakin elämää kuin työt. (Näemmä Vilma laittanut todistusaineistoakin tästä). Reilu tunti sitten kotiuduin kaverilta kotiin ja ennen sitä kävin Juhan kanssa nauttimassa kofeiinia Toriterassilla. Siitä päädyttiin Jaakkoon juomaan maltaiset. On se jännä kuinka hyvältä kalja taas maistu.

Niin, enempää ei nyt sitten tarvitsekaan vähään aikaan ottaa. Viime lauantai oli sen verran surkuhupaisa reissu, että saa nyt joksikin aikaa riittää. Kaikesta huolimatta oon kuitenkin selviytynyt moraalisista krapuloistani kohtalaisen hyvin, vaikka ajoittain onkin tehnyt mieli pureskella ranteita ja hakata päätään seinään.

Tällä hetkellä lähinnä naurattaa koko reissu. Mun ei siis tarvitse välttämättä tehdä mitään tyhmää tai vastuutonta saadakseni morkkiksia. Joskus niitä tuli pelkästään siitä, että otti edes sen yhden - onneksi oon päässyt niistä ”yhdenkahdenkaljan-morkkiksista” yli.

Pakko mun on kuitenkin myöntää, että maanantai ja tiistai meni vielä hautoessa ajatuksenpoikasia hukuttautumisesta tai vaihtoehtoisesti itsensä tukehduttamisesta sohvatyynyyn. Eilen kyllä meinasin jäädä auton alle. Pelkästä häpeästä olisikin sitten voinut joko hirttäytyä tai polttaa itsensä elävältä, kuski kun nimenomaan sattui olemaan tuttu lauantailta. Olisi kiva, jos suu tikkautuisi itsestään kiinni, kun promilleja alkaa olla elimistössä tietyn verran. Juha kuitenkin kehotti mua rentoutumaan. Ja oikeassahan se on; eiköhän jokainen ymmärrä sen, että alkoholilla on (ainakin runsain määrin nautittuna) tapana muuttaa ihmistä vajavaiseksi, henkisesti muoviämpärin tasolla, olevaksi idiootiksi.

Luin tänään Kymen Sanomista syöpävakuutuksesta ja provosoiduin siitä siinä määrin, että mun on nyt pakko avautua siitä tännekin. Eli siis mikä helvetin syöpävakuutus? Mun mielestä on ihan hyvä, että on olemassa kaiken näköisiä matka- ja kotivakuutuksia sun muita, mutta jos ihminen sairastuu syöpään, eikä sitä saa hoidettua, niin se on hei hei. Näin karusti ilmaistuna. Ei siinä silloin auta minkään sortin vakuutukset. Mä en ymmärrä milloin tällainen tulevaisuuden ”varmenteleminen” on mennyt näin pitkälle. Mulle tulee tästä se yksi leffa mieleen, jota tähditti Evan McGregor ja Scarlett Johansson. Siinä ihmiset teettää itselleen klooneja vakuutukseksi. Olikohan se The Island?

En jaksa vaivata enää tähän aikaan ystävääni kaikkitietävää Googlea, joten heitän jotain sinnepäin ja toivon, että menee oikein.

Vain tältä voi näyttää kun otetaan kuva ilman salamaa, hämyisessä valaistuksessa. Kello kolme aamuyöstä voi olla näinkin muotitietoisena ilman meikkiä, kun yllä on Saran musta bändipaita, joka on muuten Vilmalta, sekä Adidaksen ikivanhat ja kulahtaneet verkkarit.

- Angela

Mulla ei oo todellakaan tän päivän jälkeen paukkuja kirjottaa muuta ku pikanen avautuminen. Haluun kuiteski kirjottaa.

Hm. Ei se rytkykauppa H&M vaan pelkkä Hm. Negatiivinen hymäys. Turhautunut olo, koska mulla on sellanen kuvio duunissa, et oon ottanu kontolleni organisoida kemuja silleen, että kaverit on tullu soittamaan musaa ja vielä enemmän kavereita tullu sitten kemuamaan. Kuukaus-kaks sitten mun pomon ja näiden kavereiden kanssa sovittiin seuraavista pippaloista, että ne on 27 tätä kuuta ja sovittiin kanssa, että kaikki hoidetaan hyvissä ajoin silleen, et mä pääsen hoitamaan rahapolitiikan, sisäänostot yms yms ajallaan. Niin ei. Mikään ei menny putkeen, hommat suorastaan kusi käsille (ei mun toimesta), ja taistelu tänään mun esimiehen kanssa tuntu loputtomalta ja ennen kaikkea turhalta. Mulla ei kuitenkaan työpäiviä ole enää jäljellä kuin kahen käden sormilla laskettava määrä. Tekis mieli vaan käpertyä ja itkeä kuin pien lapsi. Kiukku-itkua. Plussana mun avopuoliso jäi juomaan bisseä pubiin, vaikka oltiin sovittu yhteisestä illasta ja safkan tekemisestä. Siinä se, nukun sohvalla ja oon kiukkunen ja pettynyt.

Noh. Onneks oli kuitenkin koko päivän ihanaa seuraa. Haluun ehdottomasti laittaa muutaman kuvan tänne! Koska ennen töitä mulla kuitenkin oli hauskaa.

Angela! Super!

............................ja toinen!

Ihana Katja, joka väsäili mulla tatuoinnin taannoin.

Meikä ja Emma. Emma tietää, Emma neuvoo, Emma opettaa, Emma auttaa, Emma pelastaa, Emma rakastaa.

RAUHAA JA RAKKAUTTA.

TV

hahahahah eli toivoo vilma. t:v

TV, shieet.

Lapsena tykkäsin kiikkua. Tykkäsin siis tosiaan kiikkua. Kiikkuminen oli elämäni suola. Kaikki alkoi siitä kun nistit varastivat ukkini kerrostalon pihasta auton ja ajoivat sen jumalan selän taakse meidän kotikonnuillemme voltin hypänneen katutolpan kautta. Katkenneesta tolpasta tehtiin kiikku ja nisti kielsi äitiä auttamasta häntä pois pamahdus alttiista autosta. wonder why?… Kiikkuminen loppui kun sain jalkapallon päähän kiikkupallossa ja itkin. Seuraavaksi sain kiikun päähän koulussa ja lensin hankeen - olin tajuton ja tyytyväinen. Aikanaan haluni kiikkua palasi vain aikuisille tyypillisessä muodossa (enkä vittu ole aikuinen enkä tule olemaan ja olen ylpeä) luultavimmin aikaisempien kiikkukokemusten pohjalta. (vaikkakin epävarma)

Heii tyllllerö mitä sun täytyy ymmärtää? Ei näissä jutuissa oo mitään syvempää mut. Niin! Tajusin tänään mikä synnyttää työnarkomaaneja tai siis mitä mieli silloin ajattelee. Olen aina ollut huono olemaan töissä ja niin olin tähänkin päivään asti mutta viimein löysin työmotivaationi jostain onkalosta. Kaikella on myös hintansa. Meinasimme jäädä ylitöihin mutta harmillisesti laman alla emme saaneet kun rahat on muka tiukalla ja minua harmitti. Ei niinkään paljoa se 150% palkan menetys. Normaalillakin palkalla oisin voinut viilata ja höylätä. Olisi vain puhdistavaa poistua ruuhkista ja ihmismassoista.

Missään kun ei ole mitään ja niin paljon olet tuhonnut ympärilläsi olevia asioita joista et saanut aivan kaikkea eikä missään odoteta. Varmaan niin odotetaan mutta kun on epävarma itsestään ja liian herkkä tosimaailmaan ei sitä pysty jaksa eikä viimeistään halua uskoa. tottumus pettymys. Niin.. niin silloinhan töissä on mahtavaa unohtua. Aika kuluu parhaiten kun pistät aivosi poispäältä ja se on eräs maailman ainoista paikoista joissa se onnistuukaan. Ihmisten kanssa puhutaan muttereiden ja meisseleiden kooista sekä kahvitauolla 60kymmpisten öljynaamojen mökkireissuista. Siis kaukana omasta maailmasta! Seksipomo sättii huonosti käyttäytyvät haalarimiehet ja kun ranteesta loppuu vääntö öljynaama tarttuu avaimeen, vääntää ja nauraa poikaa. Pieni sättiminen on pientä minkään sortin avunannon sivussa nykymaailmassa.

Viimein haluan töihin eikä se tarkoita et loppuen lopuksi maailma ois paha paikka mä vaan oon liian herkkä elämään ja kohtaamaan sanomisen seurausta kun helppo on kaikota katsomatta seurauksia ja uskoitella itselleen kaiken päättyneen hyvin. Vaikkakin kyllä se maailma on paha ainakin eilisen terassi skenaarion pohjalta! lalala. Geissitatskattu mies antoi pojalleen kaksi euroa ja esitteli pojalleen naisensa ”tää tulee meille tänää” (hakkaan ja raiskaan sen) ”no ei ainakaan mun huoneeseen”.  Oli selkeesti rutiinia.. miten surkuisaa. Hetkenpäästä geissitatskattumies totesi kaapatulle kapakkaruusulle pojan sanoneen häntä äitiä kivemmaksi. Mahtaa äiti olla ilkeä! Toisaalta asiaa voi katsoa monelta kantilta ja olen äidin hoivassa kasvanut herkkäpoika.

Milloin pitää odottaa ja milloin toimia. Kuinka kauan pitää odottaa että se vielä lämmittää eikä ehdi jäähtyä. Milloin pitää hakea apua ongelmiin ja milloin on aika vain ottaa itseään niskasta kiinni ja pystyä? Kuinka kauan pitää jaksaa etsiä onnea ja jos ei jaksa onko mikään minkään arvoista ja onko se edes saavutettavisssa vai vain lapsen mielen jatketta aikuistenmaailmassa.. Teksti voisi jatkua loputtomasti vaikka se koostuu vain viimeisen 24 tunnin tapahtumista ja aatoksista. On kuitenkin parasta lopettaa se tähän.

ja I’m tired, I’m weary, I could sleep for a thousand years.

Ja esittelyn mukaahan tän piti kertoa surkeasta tosielämästä.

Nii j tässä vaan kirjoittelee.

Esittelyn jälkeen olis varmaankin hyvä postaa ensimmäinen. Joten aloitetaan siitä, mitä ollaan tänään tehty. Tällä hetkellä ollaan Vilman kanssa Vilmalla ja juodaan iltakaljaa. Juha lähti äskettäin kotiin päin nukkumaan, kun sillä on huomenna raavaan miehen työt edessä.

Vilma hengaili aamulla töissä, nukuttuaan pommiin kaksi tuntia (ollaan siis toistaiseksi samassa työpaikassa. Angela on ollut reippa puoltoista vuotta ja Vilma vuoden). Mulla taas oli vapaapäivä, joka mun piti käyttää tehokkaasti hoidellen kaikkia mahdollisia asioita virastoista luuttuamiseen. Kuitenkin heräsin viidentoista tunnin yöunien jälkeen vasta varttia yli viisi. Vilman käskystä mulla oli tasan kakskytä minuuttia aikaa heräämisestäni suunnata Bluen terassille ja puistoon. Ostettiin kaikilla kolikoillamme herneitä, mansikoita ja kirsikoita. Otsikosta voi päätellä, että meitä huijattiin herneostoksissa. Ne oli lähestulkoon näkymättömiä ja niiden syömistä vois verrata siihen, kun tunkee kielen ulos ikkunasta. Kirsikat oli ylihyviä, ja saksalaiset mansikat oli rumia ja epämuodostuneita. Oltiin kuitenkin liian laiskoja palataksemme ostopaikkaan niistä valittamaan.

Tasapuolisesti molemmista työnarkkis-kuvat sitten! (huom Angelan ylikasvanut takatukka, 80-luvulla olis ollu kuumaa kamaa!!)

Joo! Sitten tajuttiin äsken, että Tulikukko on meidät kaikki kolme yhdistänyt tekijä. Tutustuttiin siellä Angelan kanssa paremmin ja Juha joi aina Sencha-teetä ja sit tutustuttii vaa! Sikakiva!

KIITTÄÄ JA KUITTAA.

A + V

HUOMISEEN.

Jees, eli ollaan kolme tyyppiä, sisäsiittoisesta tuulisesta Kotkasta. Päätettiin villin idean seurauksena (ja ehkä snadin vitutuksen ja provosoitumisen) perustaa tällainen vastaisku-blogi, kaikkien niiden pinnallisten blogien rinnalle, jossa kirjoittajat on aina viimeisen päälle laittettuna ja siistinä; jopa silloin, kun juhliminen on venynyt aamun pikkutunneille. Päivät ei suju shoppailun, salilla käymisen, hienon safkan vääntämisen ja hienoilla autoilla ajelemisen mukaan, niinkuin suurimissa osissa muotiblogeissa. Elämä on kuitenkin sotkuista puuhaa, joten kirjoitetaan sen mukaisesti. 

Angela:

Terve! Eli oon nuori nainen Kotkasta. Asun kivassa yksiössä, jossa on maailman rumin katto. Pääasiallisesti harrastan työntekoa ja olemista. Diggailen hyvää musiikkia, hienoja ihmisiä ja lukemista. Kyseenalaistan yleensä kaikkea ja kaikkia, ja tajunta tykkää käydä yleensä ylikierroksilla. Mut tunnistaa suurista eleistä, volyymista ja siitä, että oon aika helvetin pieni (tähän Vilma sanois "pygmi" tai kääpiö", koska se ei osaa käyttää sanaa "alamittainen").  

Juha:

Mistä on pienet juhat tehty? Mielen tempuista, paniikista, hetkestä, onnesta, haikauksesta, leikistä, laulusta, sagniivikon kroppa muukalaisuudesta.

Vilma:

Morppa! Meikä on kanssa tytöntyllerö Kotkasta (Angelaan, ei Juhaan viitaten). Viimeisen vuoden oon myyny pullaa kahvilassa ja siinä sivussa tehny DJ:n hommia baarissa. Muutin vastikään mun poikkiksen kanssa yhteiseen kotiin ja sitä ennen asuin tosi raskaan ja villin vuoden kimppakämpässä yhden mun kaverin, Rikun kanssa. Mulle tulee hyvä mieli musiikista, ruoasta, ihmisistä, mökillä olemisesta ja aika-ajoittain myös työn tekemisestä. Tykkään organisoida juttuja ja toivon, että tuoreen irtisanoutumiseni myötä pääsisin tekemään sitä enemmän. ps. Angela, olet pygmi!